Aikoinaan langaton verkko oli tekninen lisävaruste, jippo. Oli hienoa laittaa tukiasema pystyyn sille yhdelle myyntiveikolle, jolla oli firman ainoa kannettava. Tänään kaikille hankitaan kannettavat ja odotetaan ihmisten kuljeskelevan paikasta toiseen tehden töitään siellä ja täällä, mutta aina yhtä tehokkaasti. Silloin joskus riitti, kun sähköpostit kulkivat ja selaimelle latautui sivu kun ehti. Nykyään videoneuvottelut ja opetusvideoiden katselu vaativat aivan eri luokan tiedonsiirtokapasiteettia. Siksi langattomien verkkojen suunnittelu pitää ottaa vakavasti. Osa suunnittelusta on samaa kuin langallisissa verkoissa, osa taas radioyhteyden erityispiirteiden mukaista.
Suunnittelu
Langallisista verkoista tuttua on kapasiteettien laskeminen. Montako käyttäjää? Millaisia sovelluksia? Millaisia vasteaikoja tarvitaan? Paljonko dataa liikkuu? Vähän epävarmuutta näihin kysymyksiin tuottaa käyttäjien liikkuminen. Yhtenä päivänä kaikki ovat läppäreineen samassa tilassa, jossa ei ole kuin yksi tukiasema, eikä kukaan ole tyytyväinen. Joka tapauksessa tukiasemat pitää yhdistää kiinteään verkkoon ja näiden yhteyksien pitää olla riittäviä ja mielellään kahdennettuja. Monessa toimistossa yksi laiterikko voi pimentää koko konttorin eikä silloin kukaan tee töitä.
Tietoturvaakin voidaan hoitaa aika lailla vanhoilla kaavoilla. Luodaan erinimisiä verkkoja (eli muutama SSID) ja liitetään nämä langallisen verkon VLANeihin. Näin saadaan myynti, hallinto ja tuotekehitys erotettua omiin verkkoihinsa. Teknisesti hienompi ratkaisu on käyttää vain yhtä verkkoa, jossa käyttäjät tunnistetaan nimellä ja salasanalla ja sillä perusteella heidän liikenteensä ohjataan asianomaiseen VLANiin. WPA2 Enterprise mahdollistaa käyttäjäkohtaisen tunnistautumisen ja erilaiset asetukset 802.1X:llä.
Vaikein asia hahmottaa on radiotie, koska sitä ei näe. Minne ja kuinka monta tukiasemaa tarvitaan? Millaisia antenneja? Toimiiko verkko kaikkialla vai onko katveita? Riittääkö kapasiteetti?
Laitteet
Aikoinaan tukiasemat olivat kalliita laitteita, joten niitä hankittiin yksi ja laitettiin se keskelle toimistoa. Tämä toimi hyvin kun käyttäjiä oli muutama eikä siirtonopeuksilla tai viiveillä ollut tarkkoja määrittelyjä. Tänä päivänä ei voi laskea vain käyttäjiä, vaan kaikilla käyttäjillä on useita laitteita: kannettava, älypuhelin ja usein vielä tabletti. Etenkin puhelinten akut ovat hyvin rajallisia, joten lähetystehot ovat minimaalisia. Vaikka puhelin näyttää kuinka monta kuuluvuustolppaa, ei yhteys muodostu ellei tukiasema kuule pienitehoista puhelinta. Siksi tukiaseman pitää olla lähellä, eli tukiasemia tarvitaan useita. Tukiasemat voivat häiritä toisiaan, joten jokaisen tukiaseman lähetysteho pitää säätää alas, tyypillisesti samalle tasolle kuin pienitehoisimmassa puhelimessa (10-15mW), eikä jättää laitetta täydelle teholle, mikä on yleensä oletusarvo.
Kun tukiasemia tulee useita, pitää niitä jotenkin hallita. Tavallisia tukiasemia hallitaan yksitellen, tyypillisesti selaimella. Viidenkin tukiaseman pitäminen samoissa asetuksissa ja samalla päivitystasolla on aika työlästä. Kannattaa katsoa, että valituille tukiasemille löytyy hallintatyökalu, jolla niiden asetuksia ja päivityksiä voi hallita yhdellä kertaa.
